Psykoosieni jälkeen etsin tietoa

Minulla oli psykoosi Lontoossa 1998. Kiinnostuin kamalasti kaikesta okkultismiin ja paranemiseen liittyvästä ja sain jostain käsiini kirjan jossa käsiteltiin shamanismia. Löysin luvun jossa puhuttiin shamanistisesta initiaatiokriisistä; tuleva shamaani voi joutua "henkimaailmaan", kokea kuolevansa ja nähdä maailmansa tuhoutuvan. Kriisin myötä hän kuitenkin voi oppia hallitusti kulkemaan henkimaailmaan ja käyttää näitä taitojaan hyväksi parantaakseen muita. Hän voi olla vihkiytymisen jälkeen keskimääräistä tasapainoisempi ihminen ja hänestä tulee shamaani joka saa yhteisössään kunnioitusta ja arvostusta osakseen.

Olin tosi innoissani kun löysin tämän luvun, vein siitä kopioita psykiatreilleni jotka nyt eivät olleet aivan yhtä innostuneita... Minuun sillä kuitenkin oli suuri vaikutus.

Nyt kun minulla reilu vuosi sitten oli psykoosi poikani syntymän jälkeen selvisin siitä päivässä ja se ei niin kolauttanut itsetuntoa. Kun pääsin sairaalasta halusin myös löytää aiheesta lisää tietoa ja googlasin "psychosis and spirituality". Se mitä löysin löi minut aivan ällikällä. Löysin psykiatreja ja tutkioita jotka puhuvat psykoosista henkisenä prosessina tai kriisinä, henkisenä heräämisenä. Löysin järjestöjä jotka yrittävät tukea ihmisiä jotka käyvät tällaista kriisiä läpi. Ajattelin: "Jumankauta olin koko ajan oikeassa! Kaikki mitä koin olikin totta!" Tunne oli aika ihana. Psykoosissa pääsee kontaktiin eri todellisuuden kanssa, se voi herättää ihmisen oikeasti henkiin. Energiat jotka aistin, yhteyden tunteen jonka koin, korkeamman voiman läsnäolon... kaikki oli totta! Eikä mitään sairaita hallusinaatioita.

Jalat kyllä irtosi maasta hetkeksi, olin hyvin "sekavassa tilassa". Mutta tämä joskus kuuluu prosessin luonteeseen, ja sitä pitäisi saada olla hetken pallo hukassa ja luottaa siihen että ympärillä olijat hoitavat ja huolehtivat sillä aikaa kun ihminen on tällä henkimaailman matkalla. Ei sen pitäisi olla mitään kamalaa ja hävettävää. Tässä täytyy sanoa että psykiatrinen sairaala voi olla pahin paikka käydä tätä prosessia läpi. Prosessi yritetään väkisin keskeyttää, se mitätöidään, se nähdään pahana, siitä ei olla kiinnostuneita, se vain halutaan pois. Ei ihme että niin moni tällaisen "hoidon" jälkeen masentuu.

Psykoosi voi olla tosi arvokas kokemus. Ihminen voi psykoosin jälkeen olla vahvempi, itsetuntoisempi ja toimintakykyisempi kuin ennen. Mutta se harvoin tietenkin on tätä jos ihminen itse omaksuu ajatuksen että psykoosi on vain jotain pahaa ja kamalaa ja sairasta. Ja helpostihan sitä omaksuu tällaisen ajatuksen jos sitä on sairaalassa ja kaikki ympärillä olijat arvovaltaisista lääkäreistä sairaanhoitajiin viestittävät että psykoosi on sairautta ja arvotonta harhaa. Toivon todella että psykiatria kehittyisi ja nämä näkemykset muuttuisivat.