Psykoosi - henkinen kriisi

Olen kuullut muutaman eri psykiatrin sanovan että eri ihmisten psykoosiaikaiset kokemukset poikkeavat kovasti toisistaan. Itse olen huomannut että päinvastoin, kokemukset ovat ällistyttävän samanlaisia. On kuin olisimme käyneet samassa paikassa, ja niinhän me kai olemmekin. Minusta olisi kovin tärkeää että psykiatrit ja hoitohenkilökunta tietäisivät mitä ihminen psykoottisella matkallaan kokee, vaikka kokemusta ei tietenkään voi koskaan kunnolla ymmärtää jos sitä ei ole itse kokenut. Kokemusta ei mielestäni kannata analysoida pilalle, vaan tulisi tiedostaa sen syvällinen ja mystinen ulottuvuus.

Psykoosissa, tai psykoosia muistuttavassa henkisessä kriisissä, ihmisessä voi vapautua suunnaton määrä energiaa. Itse olin tavattoman energinen, tunsin itseni vahvemmaksi, voimakkaammaksi, viisaammaksi kuin koskaan. Kokonaan uusi maailma, uusi ulottuvuus aukeni minulle, sain uusia kykyjä ymmärtää maailmankaikkeuden salaisuuksia, näin kaikki "kosmiset yhteydet". Tämä on mielestäni positiivinen voimaannuttava tunne joka kannattaa ottaa kokemuksesta mukaansa, eikä nähdä sitä sairaana. Psykoottistyyppisessä kokemuksessa on yhteyksiä siihen mitä monessa eri kulttuurissa kutsutaan valaistumiseksi, mutta meillä länsimaissa ei ole tietoa eikä ymmärrystä näistä kokemuksista, siksi niille ei ehkä saa oikeaa tukea.

Psykoottista kriisiä seuraa yleensä ns. integraatiovaihe, joka voi kestää pitkään, itsellä luulen että kesti noin vuoden. Sitä miettii ja jäsentää, etsii merkitystä kokemuksesta. Olisi hyvin onnellista jos kokemuksesta löytäisi positiiviset ja voimaa-antavat aspektit. Kokemus voi syventää ihmisen itsetuntemusta ja yleensä se lisää empatiakykyä. Itselläni kokemuksestani tuli ponnahduslauta henkisen asioiden oppimiselle ja kehittämiselle itsessäni ja m.m parantamisen opiskeluun.

Olen kuullut että monella psykoosi romuttaa itsetunnon ja syöksee ihmisen depressioon. Uskon että näin käy jos ihminen ei pysty integroimaan kokemusta, ja tämä ehkä usein tapahtuu jos ihminen ei saa kriisin jälkeen oikeaa tukea ja tietoa. Ympäristön asenteella on suuri merkitys. Jos kaikki ympäristössä viestittävät, sanallisesti ja sanattomasti, että kokemus oli jotain kamalaa jota pitää tulevaisuudessa yrittää välttää, tämä vaikuttaa suuresti herkässä tilassa olevaan ihmiseen, ja hän alkaa ehkä itse vieroksua kokemusta ja pelätä sen uusiutumista. Ihminen silloin vieraannuttaa itsensä osasta omaa itseään, elää peläten omaa itseään, yrittäen pitää epätoivotut osat loitolla. Kokemus laittaa ihmisen sisäiseen vankilaan sen sijaan että se toimisi vapauttavasti, niinkuin tarkoitus olisi. Psykoosi tekee oikeasti sairaaksi sen sijaan että se toimisi eheyttävästi. Kokemuksesta selviämisen avain on siinä että kriisi käydään läpi, sille antaudutaan, sitä ei paeta. Kokemuksesta selviääkin helpommin jos on vähän enemmän ikää ja elämänkokemusta ja jos omaa jotain tietoa henkisistä opeista.

Asiantuntijat ovat aika yksimielisiä siitä että kaikki psykoosit eivät suinkaan ole positiivisia henkisiä kehityskriisejä. Joillakin voi olla biologinen syy, tai voivat olla päihteidenkäytön laukaisemia. Paranoidisten harhojen kokeminen ja väkivaltainen käytös itseä tai muita kohtaan yleensä sulkee pois sen että kyseessä olisi positiivinen kriisi. Loppupeleissä luulen että ihminen itse tietää sen onko kyseessä minkälainen kriisi, ei ehkä sen sekavimmassa vaiheessa mutta kun pahin myrsky on laantunut. Monet psykoosin kokeneet suhtautuvat kovin negatiivisesti teoriaan että kokemus voisi olla positiivinen: he ovat silloin luonnollisesti oikeassa, omalta kohdaltaan. En siis halua kehottaa ketään tekemään hätiköityjä päätöksiä tai luopumaan suinpäin lääkkeistään. Mutta toivon että ne jotka kokevat että psykoosi on enemmän kuin vain patologiaa saisivat myös tietoa psykoosin positiivisista puolista.